Vuoden 2019 Nobelisti, Peter Handke on maailman nykykirjallisuuden omaleimaisimpia tekijöitä. Suurelle yleisölle hän on suuri tuntematon, mutta kasvava lukijakunta tuntee hänen valtaisan tuotantonsa, joka käsittää romaaneja, runoja, näytelmiä ja elokuvakäsikirjoituksia - mm. yhdessä Wim Wendersin kanssa tehty Berliinin taivaan alla (1987). Handken ilmaisu on alusta alkaen perustunut epätyyliin - kerrontaan, jossa juonen kuvauksen sijasta olennaista on kertojan sisäinen aistimus ja kokemus, tunne ja tulkinta toisten maailmasta, mikä kutsuu lukijan assosiaatioiden syvään virtaan. Handke ylenkatsoo kirjallisuutta, joka kirjoittaa itseään median alustamista päivän aiheista median toivomalla tavalla. Hän kirjoittaa kimalaisten lennosta ja sudenkorentojen surinasta ja pähkinän kuorimisesta elämän olennaisina tapahtumina, ollen luonnonsuojelija luonnonsuojelijoille. LURRA Editions on julkaissut Peter Handkelta aiemmin seuraavat teokset: Riisuttu epäonni (Wunschloses Unglück, suomentanut Arja Rinnekangas, 2003), Jukeboksista (Versuch über die Jukebox, suomentanut Markku Mannila, 2005), Don Juan - hänen itsensä kertomana (Don Juan (erzählt von ihm selbst), suomentanut Markku Mannila, 2008), Moravalainen yö (Die Morawische Nacht, suomentanut Arja Rinnekangas, 2013), Suuri Putous (Der Große Fall, suomentanut Arja Rinnekangas, 2013), Intohimoisesta sienestäjästä (Versuch über den Pilznarren, suomentanut Arja Rinnekangas, 2015). Hedelmävaras - tai menomatka sisämaahan on kertomus kahdesta samanaikaisesta, ranskalaisen maaseudun halki, tapahtuvasta vaelluksesta, jotka nuori nainen ja kertoja - hedelmävaras ja pohdiskelija - tekevät tapaamispaikkaansa. Kun pohdiskelija on sidottu asenteisiinsa, nuori nainen kohtaa avoimin silmin yksinäisyytensä ja eri kulttuureista olevien ihmiskohtaloiden kavalkadin ja kokee unenomaisia tilanteita, joista rakentuu tulkinta itselleen uskollisten loputtomasta ulkopuolisuudesta. Kukin on omalla tiellään, mutta tietä valvovat voimat, jotka eivät ole yksilöiden, vaan valtioiden ja järjestelmien. Handke luo paradoksien tunnelman, jota ei ole missään muualla nykykirjallisuudessa. Teosta sävyttävät hurma ja haikeus, kaipaus ja nauru, joiden yllä liikkuu taivaan valo, joka valaisee kutakin eksynyttä ja löytäjää, sitä, mitä joskus kutsuttiin tarkoitukseksi. Ja kaikkea rikastaa kirjailijan empivä, katkeileva lause: onko elämä? eikö? miksi on? - samalla tavalla kuin elämä itse empii tarkoitustaan ihmisessä, ja ihmisten kesken.
